Uusia messualaisia asiakkaiden avuksi

5.3.2017

Messua toteuttaa vuosittain satoja tapahtuma- ja messuosastoja kotimaassa ja ulkomailla. Olemme vahvistaneet alkuvuoden aikana myyntitiimiämme kahdelle uudella osaajalla.

Myyntipäällikkö Charissa McCarron aloitti Messualla maaliskuussa. Charissalla on yli 20 vuoden kokemus myynnistä- ja markkinoinnista matkailu- ja kongressialalla. Työkokemusta hänellä on niin Irlannin Matkailutoimistosta Lahti Regioniin. Lisäksi perheyritys on työllistänyt häntä vuosien mittaan.

Messua staff - Charissa McCharon

– Kohtaamiset asiakkaiden kanssa ovat aina olleet minulle se tärkein asia. Saan energiaa ja onnistumisen tunnetta, kun yhdessä kehitämme asiakkaalle juuri sen heille sopivan ratkaisun, hän sanoo.

Myyntipäällikkö Lasse Heikura liittyi messualaiseksi tammikuun lopulla. Lasse on toiminut myynnin ja markkinoinnin eri tehtävissä reilut 20 vuotta. Takana on työkokemusta Lahden Messuilta Mediatalo ESAaan sekä Osuuskauppa Hämeenmaasta Mainostoimisto Helsinkiin.

Hän on eri yrityksissä ollut suunnittelemassa tai myymässä niin messuosastoja kuin tapahtumia.

– Messut ja tapahtumat ovat sydäntäni lähellä. On hienoa tavata tuttuja ihmisiä ja näytteilleasettajia eri tapahtumissa sekä messuilla. Ilmassa on tuolloin aina jotain jännää sähköä ja tunnelmaa, hän kuvailee.