Tapahtuma tavoitteiden mukaan

Tapahtumissa tulosten saavuttaminen ja erottauminen muista edellyttävät, että osallistumiselle asetetaan innostavat ja mitattavat tavoitteet.

Olemme monta kertaa asiakkaiden kanssa keskustelleet siitä, että keskittyminen yhden tai korkeintaan muutaman tavoitteen saavuttamiseen  selkeyttää ja tehostaa tapahtuman suunnittelua, toteutusta ja tulosten konkretisoimista.

Koska investointi osallistumiseen on yritykselle yleensä merkittävä, kannattaa se suunnata liiketoiminnan hyödyksi. Tavoitteet määrittävät myös tapahtumaosallistumisen toteuttamiseen tarvittavan budjetin sekä resurssit. Kustannukset pysyvät hallinnassa, kun tavoitteet ja toimenpiteet nähdään kokonaisuutena.

Tähän kuuluvat:

  • kohderyhmien valinta
  • teeman ja/tai pääviestin määrittely
  • kohderyhmien ja henkilöstön aktivoiminen
  • tilan/osaston ja sen toiminnan suunnittelu

Listasimme myös muutamia sellaisia tavoitteita, joita tapahtumille yleensä asetetaan. Missään erityisessä järjestyksessä ne eivät ole. Bongaa omasi. Kuulemme myös mielellämme muunlaisista tavoitteista!

 Tietty määrä vierailijoita osastolla / tapahtumassa
 Tietty määrä tarjouspyyntöjä
 Tietty määrä uusia liidejä ja potentiaalisia asiakkuuksia
 Brändin vahvistaminen ja tunnettuuden lisääminen
 Omien tuotteiden ja palveluiden esittely uusille kohderyhmille
 Tärkeiden asiakkaiden ja sidosryhmien tapaaminen ja kestitseminen
 Yrityksen toiminnan uudenlainen ja aiemmasta erottuva esittely
 Tuote- tai brändilanseeraus

 

Iris Elias
Kirjoittaja on Messuan myynti- ja markkinointiassistentti, joka innostuu yhä uudelleen ja uudelleen arkea helpottavista ja sujuvoittavista ideoista.