Messualla upean kiireinen syksy – kiitos kuuluu asiakkaillemme

10. 12.2018

Koko messualalla on takanaan ennätyskiireinen vuoden jälkipuolisko. Messua toteutti kuluneen syksyn aikana yli 50 projektia noin 200 yritykselle. Joulun lähestyessä on hyvä hetki kerrata tehtyjä projekteja ja huomioida läheisiä niin kotona kuin työpaikalla – sekä tietenkin kiittää kaikkia asiakkaitamme.

Messuan toimitusjohtaja Eriikka Kalliokoski on vannoutunut jouluihminen. Tänä vuonna joulun lähestyminen on kuitenkin tullut kuin varkain.

– Havahduin tällä viikolla siihen, että on joulukuu. Juhlakuukausi, jolloin juhlimme itsenäisyyttä, joulua ja uutta vuotta, eikä minulla – vannoutuneella jouluihmisellä – ole vielä yhtään jouluvaloa tai -koristetta esillä. Tosin koko messualalla on takanaan vauhdikas syksy, joten luulen etten ole ainoa, jonka joulun läheisyys on yllättänyt, hän pohtii.

Tiukka tahti: yli 50 projektia noin 200 yritykselle

Kalliokoski myhäilee, että jokainen toteutettu projekti niin Suomessa kuin Euroopassa on ollut ainutlaatuinen.

– Mahtavat asiakkaamme, niin ensikertalaiset kuin messukonkaritkin, ovat koko tiimillemme tärkeä inspiraation lähde. Asiakkaidemme intohimo tuoda esille omaa yritystään, omia tuotteitaan sekä palveluitaan motivoi meitä päivästä ja projektista toiseen. On joka kerta kunnioitusta herättävää seurata asiakasyritystemme ammattilaisia, kun me oman työmme tehtyämme astumme sivuun ja he ottavat ohjat käsiinsä, Kalliokoski toteaa.

Tänä syksynä Messua toteutti kymmenien messuosastojen lisäksi myös paljon muuta: ulkoesittelytiloja, demotiloja, showroomeja, vierailutiloja sekä yksittäisiä kalusteita ja tulosteita.

– Teimme myös erilaisia messukonseptiohjeistuksia sekä yksittäisiä tilasuunnitelmia. Mahtavan laaja skaala erilaisia projekteja, erilaisia yrityksiä ja erilaisia tavoitteita, hän kertoo innostuneena.

Betonipuistosta kuullaan vielä

Messuan suurimpia projekteja syksyn aikana oli Betonipuisto Finnbuild-messuilla. Sen suunnittelu aloitettiin reilusti yli vuosi aiemmin, mutta H-hetki yli 20 toimijan yhteisosasto täyttyi lokakuussa Helsingin Messukeskuksessa.

– Betonipuistossa toteutimme reilun 1000 neliön kokonaisuuden sisältäen osaston toteutuksen lisäksi kaikki muut järjestelyt tonttivarauksesta markkinointiin. Betonipuiston projektista tulemme kertomaan vielä tarkemminkin ensi vuoden puolella. Betonipuisto on meille myös hyvä esimerkki siitä, mitä kaikkea voimme asiakkaillemme tarjota. Jos siis yrityksellänne, kumppaniryhmällänne tai liitollanne on tarvetta jonkun tapahtumaprojektinne kokonaistoteutukseen, kannattaa ottaa yhteyttä ja kysyä lisää, Eriikka Kalliokoski muistuttaa.

Jouluna on ilo tehdä hyvää – Messuan joulukorttirahat katastrofista kärsineille perheille

Vuoden 2019 projektien valmisteluiden lomassa Messuan toimitusjohtaja aikoo ehtiä kaivaa esiin vihdoin myös joulukoristeet ja -valot, sytyttää kynttilät ja nauttia pimeän vuodenajan parhaimmista hetkistä oman perheensä kanssa.

Samaa hän toivottaa koko Messuan tiimin puolesta kaikille. Ja koska joulu on kaikin tavoin hyvän tahdon aikaa, Kalliokoski kertoo Messuan erityisen jouluhyväntekeväisyyden kohteesta.

– Messua on ollut mukana tukemassa kansainvälisen avustusjärjestö Shelterboxin toimintaa jo aiemmin ja ohjaamme joululahjarahamme sinne tänäkin vuonna. Shelterbox toimittaa hätäsuojia ja -tarvikkeita perheille, jotka ovat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa erilaisissa katastrofeissa. Shelteriboxin ja kaikkien hyväntekeväisyysjärjestöjen työ on tärkeää, joten autamme mielellämme näin.

Shelterboxin toimintaan voi tutustua Shelterbox Suomen sivuilla: http://www.shelterboxtuki.fi/fi

Teksti: Tia Härkönen
Kuva: Messua